Räppäri Elvido rymistelee pyörätuolirugbyn EM-kilpailuissa Pajulahdessa
Suomi isännöi pyörätuolirugbyn B-sarjan Euroopan mestaruuskilpailuja 7.–15. lokakuuta Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa. Viime vuonna A-sarjasta pudonnut Suomi hakee kotikisoista pikaista paluuta Euroopan valioiden joukkoon.
Suomen joukkue on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Yksi joukkueen arvokisaensikertalaista on vantaalaislähtöinen, nykyään Helsingin Vuosaaressa asuva Elias Enroth, 24.
– Ne ovat minulle ensimmäiset arvokisat ikinä. Kyllähän se jännittää. Pitää katsoa, jos saan peliaikaa, Enroth hymähtää.
Enroth halvaantui reilu neljä vuotta sitten kotitapaturman ja sitä seuranneiden hoitovirheiden seurauksena. Pyörätuolirugbyn pariin hän löysi kuntoutusjakson aikana Helsingin Validia Kuntoutuksessa. Totisempaa rugbynpeluuta nuorella miehellä on takana pari vuotta.
Enroth on tehnyt viimeiset vuodet myös nimeä räppärinä, artistinimellä Elvido. ”Suomen ainoa pyörätuoliräppäri” on julkaissut toistakymmentä biisiä, keikkoja on kiihtyvään tahtiin ja vielä enemmän on luvassa.
– Olen löytänyt mentorikseni Haamun, joka on kokenut räppityyppi. Hänen kanssa työstämme ensimmäistä levyäni, ep:tä, jolle tulee ehkä 5–7 biisiä, sanoo Enroth ja lupailee varovaisesti levyä julkaistavaksi vuodenvaihteen tienoilla.
– Tähän mennessä julkaistuja biisejäni ei ole julkaistu Spotifyssä, mutta levyn biisit tulevat sinne, hän jatkaa.
Kun pyörätuoliräppäri keikkailee enenevissä määrin, kasvaa samalla myös keikkajärjestäjien esteettömyystietoisuus.
– Vaasassa minua nostettiin nosturilla lavalle, mutta se jäi vähän vajaaksi, joten minut piti kantaa sinne ihan käsivoimin. Mutta joka paikassa on saatu asiat ratkaistua, Enroth sanoo.
Kesän Suomi Areenassa Porissa Enroth oli keskustelemassa mm. Hjallis Harkimon kanssa siitä, miten nuorten oma ääni saadaan paremmin kuuluviin. Enroth veti keskustelutilaisuuden aluksi uuden biisinsä Älä häpee.
Myös pyörätuolirugbyn B-sarjan EM-kilpailujen päätösjuhlissa Pajulahdessa Enroth pääsee esittämään biisejään. Sitä ennen olisi kuitenkin hankittava isäntämaalle paikka vuoden 2019 A-sarjan EM-kilpailuihin Tanskaan.
– Kyllä minä näen nousun hyvin mahdollisena. Kyllä me noustaan, Enroth uskoo.
Seuraa Elvidoa Facebookissa: https://www.facebook.com/elvidomusic
Pyörätuolirugbyn B-sarjan EM-kilpailut, Liikuntakeskus Pajulahti, Lahti 7.–15.10.2018
Suomen joukkue
Pelaajat
- Jukka Parviainen, Helsinki
- Joel Pietarila, Helsinki
- Juuso Nuotio, Turku
- Leevi Ylönen, Helsinki
- Jouni Räsänen, Salo
- Tuukka Nisso, Espoo
- Elias Enroth, Helsinki
- Antti Sinisaari, Porvoo
- Toni Piispanen, Helsinki
- Aino Tapola, Helsinki
- Tuomas Tella, Järvenpää
- Anna Pasanen, Helsinki
Valmennus
- Päävalmentaja Jussi Immonen
- Apuvalmentaja/joukkueenjohtaja Osku Kuutamo
- Mekaanikko: Teemu Janhunen
- Avustajat: Heli Sinisaari, Emmi Kähkönen, Kati Herlevi, Milka Keinänen
Alkulohkot
- Lohko A: Irlanti, Sveitsi, Italia, Venäjä
- Lohko B: Suomi, Itävalta, Hollanti, Tšekki
Suomen alkulohko-ottelut ja jatkopelit
Ke 10.10.
- 15.30 Suomi–Tšekki
To 11.10.
- 15.30 Hollanti–Suomi
Pe 12.10.
- 15.30 Suomi–Itävalta
La 13.10.
- 10.00 Sijoitusottelu, sijat 5–8: A3–B4
- 12.30 Sijoitusottelu, sijat 5–8: B3–A4
- 15.30 Välierä, A1–B2
- 18.00 Välierä, B1–A2
Su 14.10.
- 09.30 Sijat 7–8: A3/B4–B3/A4
- 12.00 Sijat 5–6: A3/B4–B3/A4
- 14.30 Pronssiottelu: A1/B2–B1/A2
- 17.00 Loppuottelu: A1/B2–B1/A2
EM-kilpailujen kotisivut: www.wrec2018.fi
- Kisojen kaikki ottelut on katsottavissa sekä suorina lähetyksinä että jälkikäteen tallenteina kisasivujen kautta.
EM-kilpailut Facebookissa: https://www.facebook.com/FinnishWheelchairRugby